Forma 327
Tilanjakaja taittuvilla pariovilla joista toisessa kiinteä osa
Tilanjakaja koostuu taittuvasta ovesta ja kiinteästä seinästä johon on saranoitu toinen taittuva ovi. Tuote soveltuu hyvin suihkusyvennykseen, jossa ovet eivät välttämättä mahdu kunnolla avautumaan ulospäin ja jonka toisella sivulla tila on ahdas myös suihkutilan sisäpuolella. Taittuva ovi ei vaadi avautuakseen tilaa suihkutilan ulkopuolelta vaan taittuu pieneen tilaan suihkutilan sisälle rakennuksen seinän suuntaisesti. Kiinteä seinä voidaan mitoittaa suihkutilan sisäpuolella olevan kalusteen (esim. sekoittaja) mukaisesti niin, että ovi ei taittuessaan osu kalusteeseen. Ovet voidaan mitoittaa symmetrisesti tai niin, että ovet ovat eri kokoiset. Kun suihku ei ole käytössä, ovet voidaan kääntää rakennuksen seinien suuntaisesti. Ovet kääntyvät molempiin suuntiin 90 astetta ja varustetaan säädettävillä keskityksillä. Keskitys pyrkii palauttamaan ovet takaisin auki ja kiinni -asentoihin. Uloimmat lasit kääntyvät lisäksi 180 astetta sisempiin laseihin nähden jolloin ovien lasit taittuvat toisiaan vasten suihkutilan sisäpuolelle. Magneettitiivistepari pitää ovet tiiviisti suljettuna suihkun aikana.
Kiinteä seinä ja ovi kiinnitetään sivuista rakennuksen seiniin seinäkiinnitysprofiileilla. Kiinteä seinä tuetaan yläreunasta kulmaan asennettavalla vinotuella ja alareunasta lattiaan liimattavalla helalla. Kiinteän seinän lasin ja lattian väliin jää 25mm korkea rako. Lasin ja lattian väliin voidaan asentaa tiivistesokkeli (vakiovaruste), jolloin vesi ei pääse kulkemaan lasin alta. Ovilasien alareunoihin voidaan asentaa laahustiivisteet (vakiovaruste), jotka rajoittavat veden kulkua. Asennusohje Tuotteelle on saatavissa asennuspalvelu Suomen suurimmissa kaupungeissa. Asennuksen voi tilata asiakaspalvelustamme.
21 Arkipäivää
20 vuoden takuu
Lasin reunoihin kiinnitetyt profiilit valmistetaan alumiinista. Pintakäsittelyvaihtoehdoista valkoinen (RAL 9016) ja musta (RAL 9005) valmistetaan polttomaalaamalla. Harmaa ja kiiltävä ovat anodisoituja pinnoitteita. Profiilit hiekkapuhalletaan ennen anodisointia, jolloin anodisoitu pinta on mahdollisimman tasainen eikä siihen jää sormenjälkiä. Tuotteessa käytettävät heloitukset kuten lattiahelat ja vinotuet valmistetaan messinkiseoksesta jonka väritys vastaa valittua profiiliväriä. Mustan sekä valkoisen profiilin kanssa toimitetaan mustaksi tai valkoiseksi maalatut helat, kiiltävän profiilin kanssa kromatut sekä harmaan profiilin kanssa harjatulla nikkelillä pinnoitetut helat.
Tuote valmistetaan 6mm -vahvuisesta karkaistusta turvalasista (EN 12150). Turvalasi voidaan käsitellä tehtaalla Cranith -kalkinestopinnoitteella. Pinnoitteen avulla lasi pysyy helpommin puhtaana. Kirkas, savu ja pronssi ovat sileäpintaisia ja läpinäkyviä laseja. Chinchilla, satiini ja reeded -lasit eivät ole täysin läpinäkyviä, yksityiskohdat eivät erotu lasin läpi. Chinchilla ja reeded -lasit ovat toiselta puolelta kuvioitu ja toiselta puolelta sileitä. Maitolasin toinen puoli on etsattu samettisen tuntuiseksi ja toinen puoli on sileä. Maitolasista tuotetta valittaessa on syytä huomioida, että lasin etsattu pinta on arka naarmuille ja tahroille.
Tilanjakajan koko voidaan valita vakiomitoista tai se voidaan valmistaa erikoismitoin. Seinäkiinnitysprofiileissa on yhteensä 35mm säätövara. Säätövara voidaan käyttää rakennuksen seinien mahdollisen kallistuksen tasaamiseen sekä tilanjakajan sovittamiseksi asennusaukkoon. Aukkoon sovittamiseksi voidaan lisäksi käyttää yhtä tai kahta levennysprofiilia (lisävaruste). Yksi levennysprofiili kasvattaa tilanjakajan leveyttä 34mm ja se voidaan loveta esimerkiksi pintavesiputkien läpivientiä varten.
Tuotekoko
Valittu yhdistelmä voidaan asentaa aukkoon (L1), jonka leveys on:
- Kapeimmillaan: 1552mm
- Leveimmillään: 1587mm
Mitat saattavat poiketa ilmoitetuista, jos säätövaraa on käytettävä rakennuksen seinien kallistuksen tasaamiseen. Huom! Yhdistelmän osat voidaan asentaa myös toisin päin kuin mitä pohjakuvassa on esitetty.:
Tuotteessa on vakiovarusteena 33 mm korkea laahustiiviste. Lisävarusteena on saatavilla 50 mm korkea laahustiiviste suihkutiloihin, joissa lattiakaadot ovat normaalia suuremmat. Laahustiivisteen pituus on 1000 mm ja se katkaistaan sopivan mittaiseksi paikan päällä. Tuotteen vedenpitoa voidaan parantaa asentamalla oven alle kynnysprofiili. Kynnysprofiili sahataan paikan päällä sopivaan mittaan ja asennetaan lattiaan liimaamalla. Muotoillun kynnyksen korkeus on 10 mm ja leveys 16 mm.
Valitse vetimen malli:
Tuote
Tuotekoodi
Hinta
1
Forma 327
Tuotekoodi
327-61-111
Hinta
0.00 €
2
Forma 303 Tilanjakajan taittuva ovi
Valkoinen/Kirkas/A=597 x 2025
Tuotekoodi
303 61 0058
Hinta
461.00 €
3
Forma 305 Tilanjakajan taittuva ovi
Valkoinen/Kirkas/B=575 x 2025
Tuotekoodi
305 61 0056
Hinta
514.00 €
4
Forma 304/305 Tilanjakajan kiinteä seinä
Valkoinen/Kirkas/C=380 x 2025
Tuotekoodi
304 61 0038
Hinta
378.00 €
5
Magneettitiivistepari
Tuotekoodi
F06 6L 0001
Hinta
21.00 €
6
Kuusikulmainen vedin kromi
Tuotekoodi
F01 RL MMMM
Hinta
63.00 €
7
Kuusikulmainen vedin kromi
Tuotekoodi
F01 RL MMMM
Hinta
63.00 €
8
YHTEENSÄ
Tuotekoodi
Hinta
1500.00 €
Valittu yhdistelmä voidaan asentaa aukkoon (L1), jonka leveys on:
- Kapeimmillaan: 1552mm
- Leveimmillään: 1587mm
Mitat saattavat poiketa ilmoitetuista, jos säätövaraa on käytettävä rakennuksen seinien kallistuksen tasaamiseen. Huom! Yhdistelmän osat voidaan asentaa myös toisin päin kuin mitä pohjakuvassa on esitetty.:
EAN: |
---|